Pikkupaniikin paikka

Lähtöön on viisi päivää. Viisi lyhyttä päivää. Laukut on suurimmaksi osaksi pakattu, suurin osa mukaan lähtevistä kemppareista on avaamattomissa kaupan paketeissa. Viime hetken täydennyksiä on tehty ja koko ajan alitajunta surraa siitä, mitä on vielä unohdettu (tätä kirjoittaessa kävin nakkaamassa sappisaippuan & pari pyykinpesutablettia laukkuun).

Australian metsäpalot eivät osoita helpottamisen merkkejä ja nyt Uuden Seelannin itäpuolisella merellä on havaittu epämääräisen kuumaa vettä. Tämä tarkoittaa sitä, että minun puhelin kilkuttaa jatkuvalla syötöllä viestejä huolestuneelta mummolta. Ensi kerralla taas muistan olla kertomatta, minne matkataan ennen kuin ollaan takaisin kotona.

Muuten kaikki on pulkassa, hotellit varattu sille ajalle kun ollaan mantereella, käteiset odottavat lentokentän rahanvaihtopisteessä ja Paz jopa osti meille lounge-passit Helsingin päähän. Ainoastaan kyyti Sydneyn lentokentältä hotellille on vielä mietinnässä. Olin aivan varma, että me mennään helposti junalla. Mutta nyt, kun mukana on iso rinkka, pyörätuoli, kaksi painavaa matkalaukkua ja kolme reppua sekä tietysti kaksi hikoilevaa, huonosti edellisenä yönä nukkunutta vanhusta ja yksi kärtyperkele kakara ja lämpötila neljänkymmenen luokkaa, voi olla että yksityinen kuljetus vie voiton. Vaikka King´s Crossin asemalta on meidän hotellille vain noin kilometrin matka, noissa olosuhteissa se voi olla turhan raskas kuljettava. Lisäksi on vielä huomioitava se, että me ollaan maassa todella aikaisin aamulla & hotellihuone saadaan - huonoimmassa tapauksessa - vasta kolmen aikoihin. Olen kyllä viestitellyt ihanan Ovolo Wolloomoolooloon henkilökunnan kanssa ja varoittanut haisevien ja reissussa rähjääntyneiden porukoiden tulemisesta.

Tupakanpolttoa ei ole ihan vielä ehditty lopettaa. Mutta onhan tässä vielä aikaa. Stumppaa tähän -kirjan sijasta olen pitkästä aikaa päässyt kauhun makuun ja kuunnellut urakalla Kingin ja Koontzin tuotantoa. Nyt, kun elämä ei ole enää silkkaa taistelua hengissä pysymisestä, on mahtava tunne laittaa korvanapit paikoilleen ja seurata kärpäsenä katossa kuinka lopussa pahikset saavat köniinsä.

Tänään tuotiin nappulan pyörätuoli autotallista sisälle ja alamme vielä illan ratoksi modaamaan sitä. Nappula kasvaa pituutta niin hurjaa vauhtia, että taas rulliksessa istuessa hänellä on polvet korvissa ja selkänoja liian matalalla. Tuota on jo aiemminkin modattu, joten sen tekniikka alkaa hiljalleen olemaan hallussa meilläkin.

Perhosia vatsassa.

Kaamos

Nyt on pimeää. Niin pimeää, että talossa saa olla sisällä ja pihalla valot melkein 24/7. Vielä pari viikkoa, ja maapallo notkahtaa taas paremmin päin ja pohjoinen puolisko alkaa myös hiljalleen saamaan valoa maailmaan. Tämä vuodenaika on ollut minulle aina raskas. En ymmärrä, kuinka aikoinaan - Kittilässä asuessa - pärjäsin sen kaamoksen kanssa. Ollaanhan tässä kuiten nyt 400km etelämpänä, napapiirin alapuolella ja aurinko voi ainakin teoriassa vilahtaa lähes vuoden jokaisena päivänä. Jouluun on vielä pari viikkoa ja nappula on aivan varma siitä, että joulupukki voi vilahtaa hetkenä minä hyvänsä pihalla. Kun siihen intoon yhdistetään haukkuherkkä koira, joka aina alkaa pitämään pikkupinserin vahtikonserttia kun tyttö ilmoittaa pukin tulevan, ja minun karjuminen niille molemmille, että: "ketään ei tule eikä mene!" niin arvata voi, että meillä ei ole kovin lähellä naapureita.. Metsän keskellä ja ilman lähinaapureita asuminen on iloinen asia, ainakin tälle Kiljusten herrasväelle.

Lähtöön on enää vähän aikaa. Eilen We Love Cruises Suomi laittoi sähköpostia, että he ovat lähettäneet sen risteilyvihkosen. Samalle päiväykselle myös hommasimme viisumit Uuteen Seelantiin - onneksi se asia ehti tulla mieleen. Viisumit Uuteen Seelantiin maksoi netistä haettuna 7dollaria ja jokaiselta meni vielä 20 dollaria luonnonsuojelumaksua. Mutta ne oli aika näppärät hommata netistä ja vastaukset tuli nopeasti sähköpostiin.

Royal Caribbean oli laittanut sunnuntaina (meidän aikaa) sähköpostiin myös laivalle tarvittavat kaavakkeet ja tulostettavat matkalaukkutägit. Sydneyn ja Melbournen puolivälin hotelli on varattu ja nyt seurataan silmä kovana niitä metsäpaloalueita. Näillä näkymin koko Australian itäinen rannikko on tulessa ja ilmanlaatu siellä on todella huono. Uutiskuvissa näkyy, että porukat kulkevat siellä hengityssuojaimet kasvoillaan ja nyt mietitään, pitäisikö perheen nuorimmalle hommata sellainen jo Suomesta. Me vanhemmat olemme tervanneet keuhkoja jo niin pitkään, että tuskin tilanne paljoa pahenee.

Ja siitä tulikin mieleen.

Australiaan saa viedä mennessään kaksi askia savukkeita (max 25kpl/aski). Toinen askeista saa olla täysi ja toisen pitää olla avattu. Ja ilahduttavasti tupakka-askin hinnaksi on merkitty 16-26 euroa askilta. Suomessa tupakka maksaa askilta 7.90-8€. Tämähän tarkoittaa sitä, että tupakointi pitäisi lopettaa seuraavan 24 päivän aikana - tai 23 päivän, koska tänään ei ainakaan ole se päivä. Perkele.

Laitoin tilaukseen itselleni laidasta lukien joka ainoan nikotiinikorvaustuotteen ja kaivoin "stumppaa tähän" -kirjan alalaatikosta. Nyt pitäis psyykata itsensä olemaan savuttelematta jo jonkun aikaa ennen lennolle lähtöä. Tietysti tupakoitsija keksii aina sata tekosyytä olla lopettamatta, ja sääliksi käy henkilökuntaa ja asiakkaita nyt joulun hässäkän aikaan jos me vielä ollaan savuttomia ja normaalia lyhytpinnaisempia. Mutta onhan sitä suunniteltu ja yritetty aiemminkin - joskus on onnistuttu ja joskus ei. Tuo kirja on kyllä hyvä tuki. Mutta nyt jo pelkkä ajatus veetuttaa.