Pikkupaniikin paikka

Lähtöön on viisi päivää. Viisi lyhyttä päivää. Laukut on suurimmaksi osaksi pakattu, suurin osa mukaan lähtevistä kemppareista on avaamattomissa kaupan paketeissa. Viime hetken täydennyksiä on tehty ja koko ajan alitajunta surraa siitä, mitä on vielä unohdettu (tätä kirjoittaessa kävin nakkaamassa sappisaippuan & pari pyykinpesutablettia laukkuun).

Australian metsäpalot eivät osoita helpottamisen merkkejä ja nyt Uuden Seelannin itäpuolisella merellä on havaittu epämääräisen kuumaa vettä. Tämä tarkoittaa sitä, että minun puhelin kilkuttaa jatkuvalla syötöllä viestejä huolestuneelta mummolta. Ensi kerralla taas muistan olla kertomatta, minne matkataan ennen kuin ollaan takaisin kotona.

Muuten kaikki on pulkassa, hotellit varattu sille ajalle kun ollaan mantereella, käteiset odottavat lentokentän rahanvaihtopisteessä ja Paz jopa osti meille lounge-passit Helsingin päähän. Ainoastaan kyyti Sydneyn lentokentältä hotellille on vielä mietinnässä. Olin aivan varma, että me mennään helposti junalla. Mutta nyt, kun mukana on iso rinkka, pyörätuoli, kaksi painavaa matkalaukkua ja kolme reppua sekä tietysti kaksi hikoilevaa, huonosti edellisenä yönä nukkunutta vanhusta ja yksi kärtyperkele kakara ja lämpötila neljänkymmenen luokkaa, voi olla että yksityinen kuljetus vie voiton. Vaikka King´s Crossin asemalta on meidän hotellille vain noin kilometrin matka, noissa olosuhteissa se voi olla turhan raskas kuljettava. Lisäksi on vielä huomioitava se, että me ollaan maassa todella aikaisin aamulla & hotellihuone saadaan - huonoimmassa tapauksessa - vasta kolmen aikoihin. Olen kyllä viestitellyt ihanan Ovolo Wolloomoolooloon henkilökunnan kanssa ja varoittanut haisevien ja reissussa rähjääntyneiden porukoiden tulemisesta.

Tupakanpolttoa ei ole ihan vielä ehditty lopettaa. Mutta onhan tässä vielä aikaa. Stumppaa tähän -kirjan sijasta olen pitkästä aikaa päässyt kauhun makuun ja kuunnellut urakalla Kingin ja Koontzin tuotantoa. Nyt, kun elämä ei ole enää silkkaa taistelua hengissä pysymisestä, on mahtava tunne laittaa korvanapit paikoilleen ja seurata kärpäsenä katossa kuinka lopussa pahikset saavat köniinsä.

Tänään tuotiin nappulan pyörätuoli autotallista sisälle ja alamme vielä illan ratoksi modaamaan sitä. Nappula kasvaa pituutta niin hurjaa vauhtia, että taas rulliksessa istuessa hänellä on polvet korvissa ja selkänoja liian matalalla. Tuota on jo aiemminkin modattu, joten sen tekniikka alkaa hiljalleen olemaan hallussa meilläkin.

Perhosia vatsassa.

Kaamos

Nyt on pimeää. Niin pimeää, että talossa saa olla sisällä ja pihalla valot melkein 24/7. Vielä pari viikkoa, ja maapallo notkahtaa taas paremmin päin ja pohjoinen puolisko alkaa myös hiljalleen saamaan valoa maailmaan. Tämä vuodenaika on ollut minulle aina raskas. En ymmärrä, kuinka aikoinaan - Kittilässä asuessa - pärjäsin sen kaamoksen kanssa. Ollaanhan tässä kuiten nyt 400km etelämpänä, napapiirin alapuolella ja aurinko voi ainakin teoriassa vilahtaa lähes vuoden jokaisena päivänä. Jouluun on vielä pari viikkoa ja nappula on aivan varma siitä, että joulupukki voi vilahtaa hetkenä minä hyvänsä pihalla. Kun siihen intoon yhdistetään haukkuherkkä koira, joka aina alkaa pitämään pikkupinserin vahtikonserttia kun tyttö ilmoittaa pukin tulevan, ja minun karjuminen niille molemmille, että: "ketään ei tule eikä mene!" niin arvata voi, että meillä ei ole kovin lähellä naapureita.. Metsän keskellä ja ilman lähinaapureita asuminen on iloinen asia, ainakin tälle Kiljusten herrasväelle.

Lähtöön on enää vähän aikaa. Eilen We Love Cruises Suomi laittoi sähköpostia, että he ovat lähettäneet sen risteilyvihkosen. Samalle päiväykselle myös hommasimme viisumit Uuteen Seelantiin - onneksi se asia ehti tulla mieleen. Viisumit Uuteen Seelantiin maksoi netistä haettuna 7dollaria ja jokaiselta meni vielä 20 dollaria luonnonsuojelumaksua. Mutta ne oli aika näppärät hommata netistä ja vastaukset tuli nopeasti sähköpostiin.

Royal Caribbean oli laittanut sunnuntaina (meidän aikaa) sähköpostiin myös laivalle tarvittavat kaavakkeet ja tulostettavat matkalaukkutägit. Sydneyn ja Melbournen puolivälin hotelli on varattu ja nyt seurataan silmä kovana niitä metsäpaloalueita. Näillä näkymin koko Australian itäinen rannikko on tulessa ja ilmanlaatu siellä on todella huono. Uutiskuvissa näkyy, että porukat kulkevat siellä hengityssuojaimet kasvoillaan ja nyt mietitään, pitäisikö perheen nuorimmalle hommata sellainen jo Suomesta. Me vanhemmat olemme tervanneet keuhkoja jo niin pitkään, että tuskin tilanne paljoa pahenee.

Ja siitä tulikin mieleen.

Australiaan saa viedä mennessään kaksi askia savukkeita (max 25kpl/aski). Toinen askeista saa olla täysi ja toisen pitää olla avattu. Ja ilahduttavasti tupakka-askin hinnaksi on merkitty 16-26 euroa askilta. Suomessa tupakka maksaa askilta 7.90-8€. Tämähän tarkoittaa sitä, että tupakointi pitäisi lopettaa seuraavan 24 päivän aikana - tai 23 päivän, koska tänään ei ainakaan ole se päivä. Perkele.

Laitoin tilaukseen itselleni laidasta lukien joka ainoan nikotiinikorvaustuotteen ja kaivoin "stumppaa tähän" -kirjan alalaatikosta. Nyt pitäis psyykata itsensä olemaan savuttelematta jo jonkun aikaa ennen lennolle lähtöä. Tietysti tupakoitsija keksii aina sata tekosyytä olla lopettamatta, ja sääliksi käy henkilökuntaa ja asiakkaita nyt joulun hässäkän aikaan jos me vielä ollaan savuttomia ja normaalia lyhytpinnaisempia. Mutta onhan sitä suunniteltu ja yritetty aiemminkin - joskus on onnistuttu ja joskus ei. Tuo kirja on kyllä hyvä tuki. Mutta nyt jo pelkkä ajatus veetuttaa.

Suurin pudottaja

Aikaa on rientänyt, lähtöön on alta 60 päivää. Tässä välissä käytiin viettämässä pitkä, ihana viikonloppu viileässä Islannissa. Se maa edelleen vie minun sydäntäni 100-0 ja  Salamatkustajan blogia blogia luetaan kuin piru raamattua. Pääsin lillumaan yli 40-asteiseen veteen ja ne maisemat- ne uskomattomat maisemat - salpaavat hengen.

Railo paikassa, jossa mannerlaatat eroavat hitaasti toisistaan

Jälkiruoka, jonka ei olisi halunnut ikinä loppuvan

Sitten päädyttiin puolivahingossa Dubaihin syyslomaviikoksi. Näin syksyn ja alkutalven koleudessa pyörrin päätökseni olla ikunakuunanakuna olla menemättä enää yhteenkään muslimivaltioon ja varasin äkkilähdön takuuaurinkoon. Dubai on moraaliton valinta (naisten oikeudet ja orjatyö) mutta kyllähän siellä aurinko paistoi ja paikka teki vaikutuksen. Itse kaupunki oli meidän aikana liian kuuma - yölläkin vähintään 27 astetta ja päiväsaikaan reilusti yli 30 astetta, mutta toiseksi viimeisenä päivänä tehty retki autiomaahan jätti jäljen sieluun. Autiomaassa näkee tähdet ja se kuumuus on siellä ihan erilaista. Menomatkalla Finskin reittilennolla saimme eteemme istumaan ihan vanhan ajan idiootit, jotka laskivat heti turvavyön merkkivalon sammuttua penkit taka-asentoon. Ja ne penkit pysyivät samassa asennossa ihan koko lennon ajan. Olen pahoillani, mutta saatoin muutaman kerran turhan railakkaasti potkaista selkänojaa lähtiessäni wc-reissulle tai muuten vain nähdessäni, että edessä istuva tyyppi oli juuri nukahtanut.. Kyllä, olen mulkero - mutta sehän ei ole kenellekään jäänyt epäselväksi. Paluumatka oltiin sitten koneen eturiveillä, siellä ei edessä istuvan penkin kallistaminen haittaa ja palvelu toimi ajatusta nopeammin.

Koska reissuun on lyhyt aika, alkoi stressaaminen. Paz ei ole vielä varannut puolimatkan hotellia (eli Sydneyn ja Melbournen välisen reitin puolivälin majapaikkaa). Enkä minä ole varannut Melbournen hotellia. Ihan älyttömän tylsää ja mälsää vertailla sijaintia, asiakasarvioita, huoneen kokoa ja hintaa. Lopulta kuitenkin varaan sen hyvän-hotellin-naapurissa-olevan-epämääräisen-näköinen-murju -paikan, jonka halvalla saa.

Krooninen matkakuume

Lontoo on rymytty Carrie Underwoodin ohjeistuksella. Suomen kesä on ollut lämmin ja parin päivän päästä alkaa koulut, illat ovat hiljalleen hämärtyneet ja omenapuun sato kypsyy. Tosin tänä(kin) vuonna sadonkorjuujuhlat jäävät hieman köykäisiksi, talven aikana jänikset ovat nakertaneet minun poloiset omenapuut liki puhki ja noissa kuivakoissa käppyröissä on kypsymässä tasan yksi omena tälle vuodelle. Mutta juhlat ne on pienetkin!

Finnairin appin mukaan lähtöön on 148 päivää, eli kiirettä mihinkään järjestelyihin ei vielä ole. Otin ryhdikkään liikkeen ja varasin kuitenkin jo Sydneyn hotellin. Alueesta, jolla majoitutaan, on ollut hieman keskustelua perheen kesken. Mutta koska mitään kaupunginosaa tuossa ytimen lähistöllä ei oltu rankattu kovin rikolliseksi, otin Tripadvisorissa hyvät arvosanat saaneen hotellin. Suurempana syynä oli tosin se paikan nimi =) Ovolo Woolloomooloo - eihän sen niminen paikka voi olla aito! Paitsi että on se. Ja jos varaa hotellin omilta sivuilta, niin aamupalan saa samaan hintaan! Eikä tuosta mukana kulkevasta 8v-nappulasta mene veloitusta laisinkaan. Kolme yötä siellä kustantaa 1667 australian dollaria - eli tämän hetken kurssin mukaan noin tonnin. Paljon halvempia paikkoja, joihin kolmihenkinen perhe majoittuu ja jotka ovat taatusti liikuntaesteettömiä - ei ollut. Ja jos kerran päästään noin kauas kotoa, niin hotellin pitää olla kiva. Linkki on tässä

Paz ilmeisesti varasi auton - tai ainakin hän on parin viikon ajan pitänyt tasaista mutinaa tuossa sohvan toisessa nurkassa läppäri sylissään. Lakkasin kuuntelemasta kahden illan jälkeen, kun kysymykset pysyivät samoina.. Onnellisen avioliiton salaisuus on tasaisin väliajoin sanottavat: "sehän kuulostaa hyvältä" ja "olet sinä sitten fiksu" - ilman että kuuntelee lainkaan toisen puheita.

Legendaarinen Australian rantatie jää nyt näkemättä, me emme millään ehdi sitä pitkin ajamaan Melbourneen. Valtatietäkin paahtaessa kilometrejä tulee ihan kiitettävästi, ja ainakin yksi yö vietetään tienvarsimotellissa. Nyt on vain haasteena löytää hotelli jossa on joko a) helposti tavoitettavissa tai b) huoneessa pyykinpesukone. Siinä vaiheessa matkaa saattaa puhtaiden vaatteiden varasto olla jo aika kevyt, ellemme käytä ylihinnoiteltua pesulapalvelua laivalla.

Hävettää tunnustaa, mutta seuraava reissu meillä on lähempänä kuin uskallan ajatellakaan. Aloin tuossa pari iltaa sitten kauhistelemaan, kuinka kuivat jalkapohjat minulla on. Muistelin kaiholla, kuinka ihana pohja Islannin Blue Lagoonissa olikaan, ja kuinka hyvää se teki tälle herkkänahkalle. Finnairin sivuja selatessa ihan vain huvikseni kokeilin, paljonko meiltä kolmelta maksaisi lentää Oulusta Reykjavikiin ja kun hinta oli yllättävän halpa, niin varasin lennot. Tietysti tuo nappula on tällä hetkellä aivan hillittömän kiinnostunut maanjäristyksistä, ja siellä on lähin paikka, jossa voi (toivottavasti vaarattomasti) niitä kokea ja multa on lähdössä kaksi hyvää työntekijää uusiin haasteisiin elokuun aikana, eikä heidän tilalle ole tulossa uusia tekijöitä, eli saamme viettää töissä pitkiä päiviä. Islantiin lähtöön on enää 15 päivää, hotelleista tai autosta emme ole vielä ehtineet alkaa edes murehtimaan - onhan tässä aikaa.. Paz haaveili ultimaattista road trippiä - kolmessa päivässä saaren ympäri, mutta toivon hänen vielä tulevan järkiinsä ennen sen toteutumista, koska silloin en ehtisi Blue Lagooniin uittamaan kuivia jalkojani ihanaan hierovaan hiekkaan (tai suolaan tai mitä ikinä siellä pohjalla onkaan -ryyneihin).

Aika matelee

Kertakaikkiaan - nyt on otettu taas askel lähemmäksi Kaikkien Aikojen Reissua ja varattu lennot. Hirveää säätämistä, suunnittelemista ja ahdistusta. Siksi Paz hoiti homman kotiin, minä vain vastasin maksuliikenteestä.

Koska meidän koti on pohjoisen perukoilla, lähtökenttä retkelle on Oulu. Lähtöpäiväksi määräytyi (hintakalenterin takia) 2.1.2020. Ensin iltakoneella Helsinkiin, sieltä tunnin vaihdolla Hong Kongin koneeseen. Hong Kongissa aikaa on reilut kolme tuntia löytää Sydneyn lennolle ja - tadaa - kahden vuorokauden matkustaminen (aikaero ja lentoaika) ollaan perillä Australiassa aamulla klo 07.25. Siitä tulee raskas reissu, sen näkee jo nyt. Tukisukat jalkaan, uusi päivä alkaa jne. Sydneyssä olemme tammikuun neljäntenä päivänä ja laiva lähtee seitsemäs päivä, eli meillä on muutama päivä aikaa tasoitella jet lagia ja elämää maailman toisella puolella.

Laivalla ollaan 7.1.-18.1.2020. Paluupäivänä hyppäämme auton rattiin ja lähdemme valumaan kohti etelää. Paluulento on Melbournesta (noin 800km etelään Sydneystä) 21.1.2020. Eli meillä on kolme päivää aikaa hommata itsemme Melbourneen. Vaikka se rannikkoreitti (tie A1)  olisi mielenkiintoisempi ja täynnä kaikkea hypersupermegaextrahienoja juttuja, niin tässä tilanteessa meidän aika ei riitä sen ajamiseen. Ja tällä reissulla nähdään, tekeekö Australia niin kovan vaikutuksen kuin mitä jenkkilä teki aikoinaan - eli pitääkö sinne vielä palata joskus. Nytkin pitää varautua siihen, että tuon reilun kasisatasen ajamiseen menee ainakin yksi yö, joka on Melbournen ajasta pois.

Melbournen kone lähtee klo 17.15 kohti Singaporea. Vaihtoaika Singaporessa on puolitoista tuntia, joten silloin pitää luottaa kentän logistiikkaan ja ihmisten järjestelmällisyyteen sillä kantilla maailmaa. Helsinkiin kone laskeutuu kuudelta aamulla ja viittä vaille kahdeksan lähtevässä koneessa Ouluun pitäisi istua kolmen räytyneen, mutta ruskettuneen, matkustajan.

Lentojen varaaminen kavensi kukkaroa aika roimasti, mutta elämä tekee sen usein ilman lentojen varaamistakin. Koska lähtöön on vielä parisataa päivää, en ole alkanut murehtimaan hotelleja tai autovuokrausta (hiphurraa - vasemmanpuoleinen liikenne odottaa taas!) tai oikeastaan mitään muutakaan. Enkä ole ehtinyt lopettaa tupakointia, enkä miettimään, kuinka saan vietyä tarvittavat lääkkeet maahan. Mutta eiköhän tästä jotenkin luovita eteenpäin, asioilla on tapana järjestyä.

Meillä on alta pari viikkoa aikaa siihen, että pääsemme "aikuisten vapaalle" - Carrie Underwood konsertoi Lontoossa ja meillä on sinne liput! Jihaa! USA:n itsenäisyyspäivänä me olemme taas Wembleyn stadionilla, mutta nyt molempia kiinnostavassa tapahtumassa. Tällä kertaa annoin Hammersmithin Novotelin olla omassa rauhassaan ja varasin hotellin aivan stadionin vierestä, koska kyseessä kuitenkin on vain kahden yön reissu, ei kaupungille ehdi tälläkään kertaa. Mutta eipähän tarvi myöskään murehtia sitä, kuinka päästä metroon konsertin jälkeen. Oyster-korteilla on virtaa vielä edellisen reissun jäljiltä, meillä on muutama punta taskussa ja keskiviikosta perjantaihin saamme olla kahdestaan liikenteessä - voisiko elämä olla mukavampaa?

Porttiteoria

Matkailuholistin porttiteoria käytännössä.

Alkuasetelma:

"Olisipa kiva viedä tyttö koulujen kesälomalla jonnekin lämpimään."

Vaihe 1:

Facebookissa pyörii joku Turkin kylpylähotellin mainos, on vesipuistoa ja kaikkea kivaa lapselle. Hinta vaan on pari tonnia viikolta – onhan se aika kallista. 

Vaihe 2:

Jenkeissä joululomalla oli kyllä mukavaa. Oli risteily ja kaikkea kivaa. Jos nyt tekisi niin päin, että ensin olisi laivalle ja sitten viikoksi ajelemaan. Ehtisi käymään huvipuistoissa ja säästämään tulevan kesän vaatekaapin sisällön. 

 

Oasisi of the Seas - surullisenkuuluisa nororisteily

Vaihe 3:

Täällähän on risteilyjä vaikka kuinka paljon! Jos laitan viestin asiantuntijalle We love cruises konttorille ja annan heidän päättää mikä meille sopisi parhaiten. Pitää olla Karibia, iso laiva, lähtö vuodenvaihteen aikaan ja maksimissaan viikon risteily. Kyllä ne siellä osaavat tarjota just sopivaa. (Ei maksettu mainos, vaan ihan käytännön opettama paras toimija risteilyjen suhteen)

Vaihe 4:

Viestittelyä, sähköpostien vaihtamista, messengerissä istumista ja eri vaihtoehtojen pähkäilyä. Mikä laiva olisi kaikista isoin, mistä satamasta lähdettäisiin ja ehdittäisiinkö katsomaan NHL-peliä? Miksi vuodenvaihteen viettäminen laivalla nostaa risteilyn hintaa niin monella sadalla eurolla?

Vaihe 5:

Australiasta Sydneystä lähtevä Uuden-Seelannin risteily varattu. Vähän Empress of the Seasia isompi laiva ja kesto 11 päivää. Lähtö tammikuussa 2020 – eli aivan ei mahduta peruskoulun aikatauluihin, mutta luotan rehtorin antavan vapaata ekaluokkalaiselle jahka uskallan laittaa anomuksen menemään. Tässä tämä!

Just näin. Ja tämä kaikki vuorokauden sisällä.

Nyt on varausmaksu maksettu ja hieman pöllämystynyt olo. Tämän siitä saa, kun diagnosoitu ADHD (minä) pääsee yllyttämään dignosoimatonta ADD-tyyppiä (Paz) ja tyttö-riepu hengailee mukana ja kertoo hampaan heiluvan. Nappula-poloinen on siinä uskossa, että ainoa keino saada tässä elämässä rahaa, on hampaista luopuminen (koska hammaskeiju tuo kolikolin tyynyn alle jos hammas lähtee). Tässä on mennyt kapitalistivanhempien kasvatus vähän ryteikköön.

Miksi Australiaan?

Joskus ala-asteella katselin koulun karttapalloa ja laskeskelin, että jos haluan mahdollisimman kauaksi kotoa, se paikka on Uusi-Seelanti. Tammikuussa ensi vuonna on aika käydä katsomassa, miten kirjaimellisesti pallon toisella puolella elellään. Ja tietysti pervoa huumoritajua kutkuttaa ajatus matkaamisesta Down Under -paikkaan meidän Downiaisen kanssa. Tästä tulee herumaan vielä monta hyvää (ainakin omasta mielestäni) juttua. Tietysti Taru Sormusten herrasta -sarja on luettu ja katsottu, Uuden-Seelannin maisemien pitäisi olla henkeäsalpaavia ja muutenkin joulun jälkeen loma tekee aina terää.

Lentoja emme ole vielä varanneet. Katselin eilen pikaisesti, että rahaa tulee kerosiinin ohella palamaan aika reilusti. Ainakin tällä hetkellä ajatus on, että menemme Australiaan mahdollisimman suoraa reittiä ilman välipysähdyksiä noin muutamaa päivää ennen laivan lähtöä. Koska risteily vie 11 päivää, tuskin jäämme enää kovin pitkäksi aikaa hengailemaan sinne risteilyn päätyttyäkään - eli pari kolme päivää tasoittelua vakaalla maankamaralla ja kotio päin. Siltikin reissulle tulee pituutta kolmisen viikkoa. Eli ihan täysimittainen kesäloma keskellä talvea.

Niiltä muutamilta tutuilta, jotka ovat tuolla kulmalla käyneet, on tullut hyviä vinkkejä kohteista joissa kannattaa käydä. Mutta vielä kaikki on avoinna - pitää ensin varata lennot ja sen jälkeen lyödä päätä seinään, kun joku must-kohde kuitenkin on päivää ennen tai jälkeen lentojen. Ja tietty pitää ottaa selvää, onko minulla sukulaisia siellä =) Voisihan sitä käydä vaikka kukkasen viemässä haudalle tai jotain, jos siellä on kaukaisia perheenjäseniä. Ja tietty koalat on aika söpöjä

Kuva Wikipediasta