Pikkupaniikin paikka

Lähtöön on viisi päivää. Viisi lyhyttä päivää. Laukut on suurimmaksi osaksi pakattu, suurin osa mukaan lähtevistä kemppareista on avaamattomissa kaupan paketeissa. Viime hetken täydennyksiä on tehty ja koko ajan alitajunta surraa siitä, mitä on vielä unohdettu (tätä kirjoittaessa kävin nakkaamassa sappisaippuan & pari pyykinpesutablettia laukkuun).

Australian metsäpalot eivät osoita helpottamisen merkkejä ja nyt Uuden Seelannin itäpuolisella merellä on havaittu epämääräisen kuumaa vettä. Tämä tarkoittaa sitä, että minun puhelin kilkuttaa jatkuvalla syötöllä viestejä huolestuneelta mummolta. Ensi kerralla taas muistan olla kertomatta, minne matkataan ennen kuin ollaan takaisin kotona.

Muuten kaikki on pulkassa, hotellit varattu sille ajalle kun ollaan mantereella, käteiset odottavat lentokentän rahanvaihtopisteessä ja Paz jopa osti meille lounge-passit Helsingin päähän. Ainoastaan kyyti Sydneyn lentokentältä hotellille on vielä mietinnässä. Olin aivan varma, että me mennään helposti junalla. Mutta nyt, kun mukana on iso rinkka, pyörätuoli, kaksi painavaa matkalaukkua ja kolme reppua sekä tietysti kaksi hikoilevaa, huonosti edellisenä yönä nukkunutta vanhusta ja yksi kärtyperkele kakara ja lämpötila neljänkymmenen luokkaa, voi olla että yksityinen kuljetus vie voiton. Vaikka King´s Crossin asemalta on meidän hotellille vain noin kilometrin matka, noissa olosuhteissa se voi olla turhan raskas kuljettava. Lisäksi on vielä huomioitava se, että me ollaan maassa todella aikaisin aamulla & hotellihuone saadaan - huonoimmassa tapauksessa - vasta kolmen aikoihin. Olen kyllä viestitellyt ihanan Ovolo Wolloomoolooloon henkilökunnan kanssa ja varoittanut haisevien ja reissussa rähjääntyneiden porukoiden tulemisesta.

Tupakanpolttoa ei ole ihan vielä ehditty lopettaa. Mutta onhan tässä vielä aikaa. Stumppaa tähän -kirjan sijasta olen pitkästä aikaa päässyt kauhun makuun ja kuunnellut urakalla Kingin ja Koontzin tuotantoa. Nyt, kun elämä ei ole enää silkkaa taistelua hengissä pysymisestä, on mahtava tunne laittaa korvanapit paikoilleen ja seurata kärpäsenä katossa kuinka lopussa pahikset saavat köniinsä.

Tänään tuotiin nappulan pyörätuoli autotallista sisälle ja alamme vielä illan ratoksi modaamaan sitä. Nappula kasvaa pituutta niin hurjaa vauhtia, että taas rulliksessa istuessa hänellä on polvet korvissa ja selkänoja liian matalalla. Tuota on jo aiemminkin modattu, joten sen tekniikka alkaa hiljalleen olemaan hallussa meilläkin.

Perhosia vatsassa.