Jos odotettais vielä tunti tai pari

Voi saakeli.

Helpoin tapa vetää kaikkien huomio itseensä hotellin aamupalalla on huutoitkukohtaus. Facebook muistutteli, että tänään on nappulan sydänsynttärit. Viimesimmästä leikkauksesta on kulunut viisi vuotta. Meillä juhlitaan sydänsynttäreitä kolme kertaa vuodessa ja kerran vuodessa nappulan kokosynttäreitä – elämä on yhtä juhlaa. On Lastenklinikan kirurgi Puntilan käsien tarkkuudesta kiinni, että yksikään näistä päivistä ei ole meille se maailman surullisin. Tänään kuiten vietettiin iloisen ja elävän nappulan päivää.

Holiday Inn express -majoituksessa aamupala kuuluu hintaan, ainakin heidän omien sivujen ja sovellusten kautta varattaessa. Vaikka näillä ei ole värimuroja, löydettiin sen verran tytölle kelpaavaa syötävää, että hän sai kupunsa ravittua ja me tietty kans. Minulla lykkää ihan kunnolla flunssaa päälle pitkän kaavan mukaan, nenä vuotaa, kurkussa on kaktus, keuhkot yrittää yläkautta pihalle ja kirsikkana kakun päällä silmätulehdus. Olo ei ole mikään hehkeä, mutta onneksi mukana on buranaa ja nenäsuihketta. Jos muistn oikein, niin kempparikassin pohjalla voi olla vielä yksi cetriritsiini – allergialääke, jolla saan avattua ainakin hetkeksi hengitystiet jos yskänpuuskat käy liian hankaliksi.

Mutta pieni flunssa ei estä naatiskelemasta Melbournesta. Aamupalan jälkeen lähdimme joen toiselle puolelle vaanimaan turistibussia. Täällä todellakin on alkaneet tenniskarkelot ja porukkaa on joka paikassa. Nyt olisi ollut varmaankin elämän tilaisuus käydä katsomassa edes yksi ottelu, jos se kiinnostaisi yhtään. Painotus sanalle ”jos”. Keskustan liikennejärjestelyt ovat vähän muuttuneet ja turistibussien pysäkki siinä samassa. Mutta kun löysimme oikean paikan ja olimme siellä kaksi minuuttia liian myöhään ehtiäksemme kierrokselle (onnikka oli pysäkillä vielä kun sukelsimme remontin takia rakennettuun tunneliin jalankulkijoille ja yritimme löytää suojatien). Seuraava bussi oli tulossa neljänkymmenen minuutin kuluttua. Täällä kiertää kaksi linjaa, punainen keskustan linja ja musta etelän linja. Me yritettiin tähdätä siihen punaiselle linjalle, jotta saataisiin edes vieno käsitys siitä, miten tämän kylän ydin rakentuu. Seuraavaa bussia odotellessa haettiin kaffet ja katseltiin tennisturistien pyörimistä. Jossain vaiheessa hop on hop off -firman lipunmyyjä tuli pysäkille kans ja ostin liput koko sakille. Sen jälkeen odoteltiin. Ja odoteltiin. Lipunmyyjä tiedotti että punainen bussi on hajonnut matkan varrelle (mikä onni, ettei sittenkään ehditty sen kyytiin!) ja korvaava auto tulisi noin tunnin päästä. Ihan pöhkön harvoin noita busseja kulkee, musta linja kerran tunnissa ja punainen 40 minuutin välein. Seuraava pysäkille kurvannut auto oli mustan linjan onnikka. Me hypättiin siihen ja käytiin parin tunnin kierros sen kyydissä palelemassa.

Hotellin viereisen taidekeskuksen kohdalla hypättiin pois ja napattiin pikaiset lounaat ostarista. Sitten hotellille latautumaan ja lisäämään vaatetta. Tänään oli vain parikymmentä astetta lämpöä, mutta navakka tuuli sai ilman tuntumaan paljon viileämmältä. Kun puhelin ja muu perhe oli ladattu, auton nokka kohti puolen tunnin ajomatkan päässä olevaa Werribee open range zoo:ta. Me tiesimme kyllä, että ollaan vähän viime tipassa liikkeellä, mutta sinne piti päästä. Ehkä olisi kannattanut tutustua paikan arvioihin hieman tarkemmin ennen menemistä. Puisto oli tilava sekä eläinten että asiakkaiden puolelta, missään ei ollut ruuhkia. Yhtään elävää eläintä emme nähneet ennen kuin hyppäsimme puistossa kiertävän ”autojunan” kyytiin. Tai saattoi siellä olla muutama lintu, mutta ne kuljeskelivat aitausten ulkopuolella.

Autojunan kyydistä näkyi antilooppeja, kameleita ja lisää antilooppeja. Ja sitten alkoi satamaan. Siellä, missä me istuttiin ei ollut ikkunoita laisinkaan, joten sade tuli vaakasuoraan päin. Hiphurraa vaan. Onneksi kierros ei kestänyt kauaa, koska minulla alkoi olemaan kiintiö aika täynnä ja hermot sen verran tiukalla, että räjähdys olisi voinut tulla hetkenä minä hyvänsä. Juoksujalkaa takaisin parkkipaikalle ja omalle autolle (siinä on ikkunat ja lämmityslaite) ja kiivaan & kallellaan takaisin hotellin suojiin.

Kovin pitkään emme malttaneet hotellilla olla, kun nälkä alkoi taas kaivertamaan. Paz yritti saada minun hermoja kestämään ostarin yläkerran ravintolaan jo eilen, mutta silloin emme päässeet niin pitkälle. Nyt oli toinen ääni kellossa ja kävimme syömässä La Camera – nimisessä italialaisessa koko reissun parhaat ruoat! Olihan se jo aikakin.

Illan myötä sade vain yltyi, joten iltakävely Melbournen keskustassa typistyi katokselta katokselle juoksemiseksi. Meillä on mukana tasan yksi sateenvarjo ja se oli nappulan käsissä. Onneksi huone on sen verran lämmin, että kengät ja housut varmasti ehtivät kuivamaan yön aikana. Ja jos koko päivän teemana on ollut odottaminen, niin odotetaan sitten myös vaatteiden kuivamista.

Huomisen ohjelmaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Meillä on koko pitkä päivä aikaa punoa juoniamme ja yrittää ehtiä mahdollisimman moneen paikkaan yhtä aikaa.