Lomapäivä veden varassa

Ihana herätä ihan rauhallisesti isossa sängyssä kahdestaan. Nappula nukkui koko yön aivan rauhassa sohvasta sijatussa lisävuoteessaan ja meidän keskeltä puuttui se potkiva, kääntyilevä ja pieniä varpaita suuhun ja muihin ruumiinonteloihin työntävä natiainen. Ei sillä, joskun on ihana likistellä pienen tyttösen kanssa, mutta hikisissä olosuhteissa ei.

Ensimmäinen kunnon meripäivä. Ohjelmassa on ollut ensisijaisesti syömistä ja rentoutumista. Laivan on koluttu läpi ja pieneksi havaittu, joten hytti voittaa aktiviteetit mennen tullen. Päivän ja ehkä koko reissun iloisin yllätys oli aamulla, kun nappula sai aamupalaksi värimuroja (lue: froot loops -muroja joihin hänellä on kehittynyt hyvin vakava addiktio). Siinä pyöreää naamaa nauratti kun normiaamupala ilmestyi eteen kuin taiottuna! Laiva oli alkanut yön aikana keikkumaan sen verran roimasti, että minä jätin aamupalan suosiolla väliin ja liukenin vähin äänin hytin rauhaan hetkeksi lepäilemään kunhan olin saanut kahvini (laimeaa) ja tuoremehun (siinä ei ole muuta appelsiinista kuin väri) alas. Aamupalan jälkeen kävimme ruikuttamassa nettipisteellä, ettei meidän ennakkoon ostettu netti toimi, tyyppi tiskin takana sai sen toimimaan oikeastaan vain tuijottamalla Paz:n puhelinta tiukasti. Just.

Sitten alkoi päivän viihdeosuus. Tytölle uimapuku päälle ja 12-kerroksen lastenaltaalle. Pikkuhippien altaassa on vettä vain puolen metrin syvyydeltä, joten uskaltauduin laittamaan tytön ihan itsekseen sinne menemättä itse mukaan. Tietysti olin siinä puolentoista metrin päässä koko ajan silmä kovana vahtimassa, ettei vahinkoja tule ja altaalla on myös oikeat uimavalvojat sekä altaan kohdalla että pienessä vesiliukumäessä. Tästä eteenpäin aina kun työt ahdistaa muistan, että joku ammatikseen kyttää päivät halkaisijaltaan kaksimetristä lastenallasta Radiance of the seas-laivalla.

Tyttö saatiin houkuteltua hyvän likoamisen jälkeen altaasta samalla keinolla kuin kotisuomessakin – jäätelöllä. Meillä on tapana käydä maanantaisin erityishippien uimakoulussa siinä vajaan sadan kilometrin päässä (pohjoisessa harva paikka on lähellä) ja ainoa tapa saada tyyppi sielläkin altaasta on lupaus tien toisella puolella olevista kultaisista kaarista ja heidän suklaapirtelöstä. Onneksi sitä jäätelöä löytyi saman kerroksen lounasbuffetin jälkiruokaosastolta, muuten olisi ollut kapina laivalla.

Uimisen jälkeen lounaalle ja nyt minäkin aloin saamaan jo tavaraa kurkusta alas. Sitten oli vuorossa siesta – tässähän ollaan kuiten eteläisellä pallonpuoliskolla. Pelailtiin ipadilla, kuunneltiin äänikirjaa ja otettiin rennosti. Kun rentousmittarit olivat kaikilla taas vihreän puolella, lähdimme kiertelemään laivalle. Tax freessa tuli säästettyä (mallupuntti 44us-dollaria) ihan todella tärkeitä asioita. Nuoriso olisi halunnut pelaamaan ilmakiekkoa, mutta keli on niin tuulinen, että 12-kannella kulkeminen oli estetty ja sen myötä nuorison pelihalliin ei päässyt. Seuraava, joka tulee kertomaan minulle, että downlapset on nii-iin mukavia ja aina aurinkoisia tulee saamaan pataan ja lujaa ja kyselemättä. Kun on pari kerrosta haalannut mukanaan 35-kiloista hakkaavaa, potkivaa ja kaikessa vastaanpanevaa mustekalalonkeroista riivaajaa, niin jotenkin se musikaalisuus ja aurinkoisuus ei tule ekana mieleen. Kun nappula oli toipunut pettymyksestään olla pääsemättä tänään pelisaliin voittamaan kaikki mielikuvituskaverinsa ja aidon isänsä ilmakiekossa, hän sai tikkarin ja kaikki oli taas hyvin.

Illallisen jälkeen meillä oli paljon ylimääräistä energiaa kulutettavaksi, joten lähdimme katsomaan laivan iltashown. Nappula tosin oli sitä mieltä, että se oli hänen nimikkoshow jossa ihan ensimmäiseksi lavalle ponnahtaa gummy bear pomppivalla autollaan. Vaatimattomuus ei ainakaan tuota nappulaa kiusaa. Lisäksi se on tämän reissun aikana yrittänyt koko ajan bongata merestä uivia tonttujoukkoja – ne kuulemma tulee kesän ajaksi Uuteen Seelantiin upeaan hotelliin lomalle ja pelaamaan jääkiekkoa. Matkalla kuluu monta uimapukua ja räpyläparia, mutta niin ne vaan tänne muuttaa aina joulun jälkeen. Ehkä nappula vielä jonakin päivänä kirjoittaa kirjansa noista tonttujen seikkailuista. Mutta sitä ennen pitäisi oppia lukemaan. Laivan show oli hienoa katsottavaa – ei niinkään esittäjien takia, vaan sen vuoksi kuinka vieressä istunut, vähän yli metrin mittainen uppoutui musiikkiin ihan joka solullaan. Ehkä ne downiaiset ei olekaan ihan joka hetki niin raskaita – tai sitten me vanhemmat katsotaan ihan vähän pinkkien lasien läpi niiden juttuja. Hän hurrasi, antoi raikuvia aplodeja ja ällistyi takanamme porukan vislatessa lopussa.

Aikamoinen tyttökulta