Oulu-Helsinki -lento oli kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta meillä oli reilusti aikaa hengailla Helsingin kentällä ja käydä tutustumaan uusittuun loungeen. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittäävästi. Helsinki-Hong Kong -välillä sain muistutuksen siitä, miksi siellä koneen etuosassa istuminen on niin paljon mukavampaa. Minun takana istui britti-mies jota ei väsyttänyt koko lennon aikana. Ei sitten niin yhtään. Mutta onneksi koneen viihdekeskuksessa oli angry birds -peli. Se perhanan paviaani hakkasi mun penkin selkänojaa koko hemmetin lennon, koska eihän kehitysmaiden ihmiset ole oppineet siihen, että hipaisunäyttö tarkottaisi hipaisunäyttöä vaan sitä, että ruutua pitää tökätä etusormella niin, että varmasti jää jälki. Sen lennon aikana myös minun unet jäivät saamatta, mutta en kostanut sitä edessäni istuneelle.
Hong Kongissa olimme ajallaan ja koneesta poistuminen onnistui ilman että rankaisin ketään paljailla käsilläni. Meillä oli sielläkin ihan reilusti vaihtoaikaa, joten ehdimme käydä kentällä pikaisesti syömähommissa ja liian monta kertaa tupakkakopissa. Tyttö jaksoi hyvin juoksennella ja tampata, pyörätuolin yhytämme vasta Sydneyssä. Austaliaan lähteveän koneen portin löysimme helposti ja sekin lähti aika lailla ajallaan. Kun selkäni taakse kiipesi taas brittiläisiä lapsineen, olin varma siitä että tästäkin tulee unohtumaton matka. Onneksi ne penkinpotkijat siinä takana nukahti aika nopeasti ja minäkin sain melatoniinin avulla nukuttua pari tuntia. Tuon viimeisen välin lensi Cathay Pasific ja tyyli oli ehtaa 90-luvun puoliväliä, sinistä ja ruskean eri sävyjä.
Syndeyn kentällä sitten alettiin hikoilemaan. Lämpö ulkona oli jotain kolmenkympin luokkaa ja meillä oli päällä vuorokauden ajan reissussa marinoituneet vaatteet. Lentosukat on jättäneet jalkoihin niin syvät jäljet, että tuo kuvio taitaa jäädä ihoon loppuiäksi. Vielä kentällä ei savun hajua tuntunut. Passintarkastuksen jälkeen menimme matkalaukkukarusellille ja sen jälkeen punaiselle linjalle. Meillähän oli tupakkaa pariksi päiväksi mukana ja ilolla kävin maksamassa siitä verot tullimiehelle, Tietysti meidän kohdalle osui myös "satunnaistarkastus" - kaikkia matkalaukkuja ei purettu ja alettu tuote kerrallaan tutkimaan, vaan pääsimme koiralle harjoitusmaaleiksi. Tosin se luppakorva tuntui olevan enemmän söpöstelyyn keskittyvä, koska se ei huomannut edes ohjaajansa laittamaa "syöttiä" meidän laukkujen välissä. Eikä meillä todellakaan ollut mitään luvatonta mukana, minä olen niin huono valehtelija, että tullimies näkisi kilometrien päässä jos helottaisin jonossa. Ainoastaan jenkeistä olen joskut tuonut melatoniinia Suomeen, mutta en tiennyt sen silloin olevan laitonta, joten en edes osannut jännittää.Kun pääsimme saapuvien lentojen aulaan, kuljettajamme odotti meitä kyltin kanssa. Mustalla autolla ja mukavan kuljettajan kanssa matka kentältä hotelille tuntui menevän aika nopeasti. Tämä hotelli on upea, viime vuonna Tripadvisorissa parhaimpien joukossa ollut viiden tähden paikka. Vaikka me saimme huoneen kohtalaisen myöhään, se kyllä korvasi odottelun vaivan. Kävimme huoneen valmistumista odottaessa vaeltelemassa tuossa viereisessä puistossa ja kaffella hotellirakennuksen toisessa kerroksessa.
Nyt ei yksinkertaisesti jaksa enempää. Kaksi yötä on mennyt hukkaan ennen tätä ja nyt on pakko päästä painamaan pää Ovolo Woolloomooloon pehkuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti