Askelia on tullut reilut 20.000 kpl eli vajaat 16km. Nämä aktiivisuusrannekkeet on ahterista, koska ne eivät laske askelia silloin kun työntää pyörätuolia - eli minun ranneke näyttää 10.000 askelta ja jopa saatanallisessa ylämäessä rullista työntäessä se onneton aparaatti kehotti "liiku" - oli hyvin pienestä kiinni ettei Garminin varjo vilahtanut taivaalla kun olisin viskannut sen jorpakkoon. Ainoa pelastus tälle laitteelle oli se, etten voinut päästää rulliksen sarvista irti ettei nappula olisi karannut alamäkeen kiihtyvällä nopeudella. Vaikka tietty se kertoi arvostavansa vanhempiensa arvokasta panosta hänen hyvinvointinsa suhteen ja ylämäissä kyyristyi mahdollisimman pitkälle eteen istumaan. Alamäessä se taas kirkui: "IRKI" - vapauden ja vauhdin kaipuu on tuolla nappulalla täysin isältään peritty.
Mutta hei! Oltiin jo aamusta asti aktiivisia! Herättiin ennen kuutta ja puoli seiskan aikaan oltiin jo laitettu pyykit pyörimään ja imettiin kaksin käsin aamupalaa kitusiin. Sen jälkeen kuivausrummun ohjelman mittainen kuositus huoneessa ja tuohon hotellin eteen turistibussin pysäkille vaanimaan kyytiä Darlingin satamaan. Meidän piti ehtiä bussiin ennen kuin eilen ostettujen lippujen ajoaika, 24 tuntia, tuli täyteen. Pääsimme onnikkaan, erona eiliseen oli nyt se, että nappulalla oli rullis mukana. Ihme juttu, että täällä on kesä kauneimmillaan ja turistiajan pitäisi olla pahimmillaan päällä, mutta ei tuota porukkaa ole kuin pieniksi jonoiksi asti. Ilmeisesti nuo pitkään jatkuneet palot ovat karkottaneet turisteja aika raskaalla kädellä - näin perstuntumalla kaupunkia tuntematta.
Nappula sai valita, haluaako hän akvaarioon vai eläinpuistoon ja onneksi hän valitsi eläinpuiston. Lyhyen jonotuksen jälkeen (akvaarion puolelle jono oli hemmetin paljon pidempi) pääsimme sisälle eläinpuistoon - tai eläintaloon. Heti alkuun oli perhoshuone ja siellä nuori, perhosia ilmeisesti vihaava nainen ilmoitti mielipiteensä koko eläinten vangitsemisesta ja bisneksestä sen ympärillä. Seuraava tunteroinen menikin sitten tyttöä rauhoitellessa ja vannoessa, että koko puistossa ei ole yhtä ainoaa lintua tai perhosta enää lisää.
Näimme kenguruita, vompatteja, karmean myrkyllisiä kärmeksiä, erilaisia liskoja ja - minun toteemieläimiä - koalia. Koalat keskittyivät nukkumiseen ja kuvattavina olemiseen, me keskityimme nappulan lahjomiseen uuden hepulikohtauksen pelossa ja muut asiakkaat keskittyivät olemaan tuijottamatta. Yhtään toista pyörätuolitenavaa ei ole näkynyt koko reissulla, Paz on huomannut pari aikuista downiaista täällä kaupungilla ja minä olen kulkenut ohi autuaan tietämättömänä.
Eläintalon jälkeen lähdimme kiertelemään satama-alueella, siellä on tosi kiva kävelykatu jonka vieressä on ravintoloita ja kauppoja. Ensin suunniteltiin menevämme merimuseoon, mutta sitten mieli muuttui (pääsylippujen hinnan ja takalaiturissa olevien et-voi-nähdä-näitä-rullatuolin-kanssa -sotalaivojen takia) ja kikkailimme eteenpäin rannalla. Lounastimme jossain rantatien varrella ja tällä kertaa ruoka oli ihan syötävää! Hyvä Australia, kerrankin me onnistuttiin!
Koska bussilippu oli nyt mitätön, niin päätimme palata kämpille kävellen. Kännykän navigaattori sanoi, ettei matkaa ollut kuin kaksi kilometriä, joten näppärästihän se menisi. Ei muuta kuin Market Streetiä tamppaamaan. Paz narisi meidän painaessa etukyyryssä hotellia kohti, ettei hän ehtinyt edes kuvaamaan Sydneyn todellista keskustaa. Nyt ei kuvata, nyt mentiin kämpille väliajalle ja jalkojen uusintaan. Juuri kun pääsimme huoneeseen, siivoja halusi sinne myös. Voi helvetinperkeleenperkele. Ei muuta kuin reippaasti reissaamaan uudestaan. Respan tyyppi neuvoi meidät kävelemään takaisin ytimeen ja toimistotarvikeliikkeeseen, josta saisimme hänen mielestä ainakin värikyniä tyttöselle. Josko risteilyllä olisi muutakin tekemistä kuin ipadin pelaaminen. Lähdimme palaamaan samoja jälkiä, pohkeet vinkuivat ja reidet valittivat, mutta niin vain me painettiin Mt Everestin korkuiselle kirkonmäelle ja siitä vasemmalle keskustaan. Kaksi kevyttä kilometriä käveltyämme pääsimme Market Streetin päähän ja olimme valmiit suunnistamaan ihan urakalla. Nyt Pastillillakin olisi aikaa kuvata. Ensimmäiseksi kuvauskohteeksi tuli kuitenkin kadun päässä ollut Ferrari, joka oli meidän kävelyjen välissä päästellyt täyttä kultasepänliikkeen ikkunaan. Kukaan jalankulkija ei loukkaantunut, mutta aineelliset vahingot olivat mittavat, koska kyseinen kultaliike ei ole ihan sitä halvinta mahdollista korua myyvä.
Toimistotarvikeliike löytyi ja väriliitujen ohella meidän mukaan lähti myös sekopäisempää tavaraa - jos maailmalla tulee vastaan joku täysin tarpeeton ja tyhmä asia, johon liittyy nappi, niin se on meidän kotona parin viikon sisällä. Tallustelimme ja pällistelimme maisemia, poikkesimme matkamuistomyymälään - josta muuten löytyi taas kamalan rumia kyniä henkilökunnalle, ne poloiset varmaan ajattelee, ettei me arvosteta niitä laisinkaan, koska tuodaan reissusta rumia juttuja niille tuliaisiksi. Mutta on ne kultaa - meidän budjetti ei vain taivu kultaan ja timantteihin ja Ferrareihin, joita he ansaitsisivat. Matkamuistomyymälän tyhjentämisen jälkeen Pazkin alkoi saamaan keskustan seikkailuista tarpeekseen ja otimme suuntiman kohti pari päivää sitten nähtyä Woolworthin kauppaa. Koska mennen tullen kuljetaan aina ruokakaupan kautta. Sieltä mukaan lähti kuivattua krokotiilia ja kengurua meidän kunnanjohtajalle, Vegemitea henkilökunnalle ja löytyipä sieltä noita näppäriä kahvipussejakin! Nappula sai kuplanpuhalteluvärkkejä, koska vielä näin isonakin tyttönä hän on kovin perso saippuakuplien puhaltamiselle.
Länkisäärisinä ja hiljaisina tarvoimme viimeiset sadat metrit takaisin hotellille. Minun pituuteni on varmasti tämän päivän aikana lyhentynyt useilla senteillä, sen verran on tullut katuja tampattua. Illallisaikaan - eli aivan äsken - yritin katsella jotain syömäkelpoista ruokaa tarjoavaa ravintolaa tästä lähistöltä. Hotellin ravintolaa on kehuttu, mutta siinä on vain yksi pieni mutta. Se on vegaaninen paikka, kaikki kunnia kasvisruoalle, mutta minä olen edelleen sekasyöjä ja jos haluan kasvisruokaa, se on omasta halusta eikä sen takia, että joku muu on päättänyt olla tarjoamatta lihaa. Siispä läksimme vielä kerran tuolle viereiselle nakkikopille piirakan ja hodarien hakuun. Minä jätin illallisen suosiolla väliin, koska olen vieläkin ihan pyöreänä lounaan risotosta, mutta mies ja nuoriso söivät hyvällä ruokahalulla.
Illan ratoksi veimme vielä viimeiset pyykit koneeseen pyörimään - tänään tuli hiottua vähän suunniteltua enemmän ja aivan pian olen kypsä nukkumaan. Onneksi aamulla ei ole mikään kiireaikataulu, huone pitää luovuttaa yhteentoista mennessä ja laivaan ehtiä ennen kolmea. Ei paha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti